keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006


Vii.... - Kuudes päivä!

Uskomatonta mutta totta, nukuin koko ma-ti välisen yön heräilemättä. Tai siis tokihan havahduin ja vaihtelin asentoa mutten missään vaiheessa pyrkinyt pihalle tahi hiipinyt tekemään tarpeitani mihinkään. Iskä oli jättänyt olohuoneen portin auki, ja veikka oli nukkunut ainakin alkuyön olohuoneessa, ehkä se oli rauhoittanut osaltaan tilannetta.

Vaikka minä en herännyt, niin mamma heräili, tuo kun tuppaa kävelemään tahi puuhailemaan unissaan, nytkin olin kuulemma yöllä kateissa kun ei kuulunut vaativaa ulos pääsyn vaatimusta, luuli mamman alitajunta että olin kadonnut seinän ja lattian väliin... En minä ihan NIIIN pieni sentään ole... :)

Mammalla oli edessä ensimmäinen työpäivä minun tuloni jälkeen. Tuo lienee osaltaan aiheuttanut rauhattomuutta. Herätyskellon soidessa kuuden tienoilla, ihmettelin hetken ääntä säkkituolissa. Ennenkuin toinen kello ehti soida (n. 10 minuutin torkkuvara) aloin haukotella vaativaan ääneen, joten mamma arvasi että nyt olisi aiheellista nousta ja päästää meidät pojat pissille. . Voi että! Hiiiiirrrvittävän pitkät pissit ja loppujen lopuksi paritkin kakit. Mamma oli maanantaina tehnyt todella herkullista sydän-riisi-ohra mössöä jota saimme Wäiskin kanssa pari ruokalusikallista nappuloiden kyyntipojaksi, meni desi kaupalla nappuloita moisen höysteen kanssa. Onneksi tuota herkkua on jääkaapissa useampi litra joten nappulat varmasti maistuvat lähiaikoina. Lisäksi matokuurin kyytipoikana saimme raakaa jauhelihaa... Nam!

Päivä meni iskän kanssa peuhatessa, kunnes sitten puolen päivän jälkeen Wäiski ja minut suljettiin eteiseen porttien taakse ja iskä lähti töihin. Iltapäivällä oven takana oli vieras ihminen. Wäiski onneksi tunnisti tulijan naapurin nuoreksi neitokaiseksi joka oli lupautunut koulusta tullessaan tulla päästämään meidät pojan pissille, ettei tarvitsisi odottaa mamman kotiutumista.

Mamma tuli töistä viiden maissa ja ihmetteli suuresti kun emme olleet veikan kanssa tuhonneet mitään. Ei yhtään lätäkköä eikä läjää sisällä. Onneksi keli oli mahtavan aurinkoinen niin mamma puuhaili kukkapenkeissä ja me veikan kanssa saatiin meuhkata pitkin pihaa. Naapurin pikkulikan poikettua katsomassa minua, päätti veikka viedä minut toiseen naapuriin. Mamma ei oikein tykännyt kun kuulemma isoveikka opetti minulle pahoja tapoja. Vaikka mamma huusi meitä tulemaan takaisin niin veikka juoksi kymmenisen metriä, pysähtyi varmistamaan että tulin perässä ja jatkoi taas kymmenisen metriä jne jne kunnes olimme naapurissa. Kun mamma sai veikan kiinni seurasi melkoinen ripitys ja lopputulos oli että veikka joutui juoksulankaan. No ei tuokaan meidän peuhaamistamme hirveästi hillitse, juoksulangalla kun on matkaa 50 metriä ja lisää liikkuvuutta antaa vaijerissa kulkeva fleksi josta löytyy köyttä kuudetta metriä..

Tämäkin päivä meni lähes yhtä hienosti, yhdet pissit oli sisälle lurahtaneet, mutta muuten olimme olleet oikein kiltisti. Huomenna on taas päivä jolloin ihmiset ovat kanssamme koko päivän, ja perjantaina joudumme sitten olemaan koko pitkän työpäivän keskenämme...

maanantaina, toukokuuta 29, 2006


Neljäs päivä.

Tämä päivä taitaa mennä enemmän lepäilyn puolelle. Eilis iltana mahduttauduimme veikan kanssa samaan säkkituoliin. Homma meni ihan hyvin silloin kun Wäne oli tuolissa ja minä käperryin sitten paikalleni. Tosin veikalle tuli aika nopeasti kuuma tuuheine turkkeineen ja hän siirtyi taas mamman jalkopäätyyn lattialle. Kolina vaan kuului kun luut laskeutuivat kovalle pinnalle.. :) jossain vaiheessa yöllä mamma havahtui taas vaatimukseeni päästä pihalle. Tuolloin oli vain kova pisuhätä. Sen verran unessa tuntui mamma olevan että kun jäin hetkeksi eteiseen taivastelemaan ja mamma nappasi minut syliin ja nosti ulos niin hups, ovi loksahtikin lukkoon selän takana.. No kun pissit oli tehty niin ei mamman auttanut kuin soittaa ovikelloa. Wäne rähähti haukkumaan, vaikka oli meidän kanssa pihalla. No onneksi iskä heräsi päästämään meidät sisään..

Myöhemmin yöllä mamma havahtui siihen että valitin kun sattuu, hirveä paniikki, missä minä olen, mitä on tapahtunut? No onneksi kyse ei ollut sen kummemmasta kuin siitä että Wäne oli säkkituoliin tullessaan kääntynyt niin että makasi takajalkojeni päällä, enkä saanut tassuja vedettyä pois pinteestä. Mamma työnsi veikkaa hiukan syrjään ja kömmin lattialle verryttelemään, jonka jälkeen palasin takaisin nukkumaan...

Jälleen yö ettei sisälle sattunut yhtään vahinkoa. Mamma on niin ylpeä minusta!

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Kolmas päivä.

Rankka päivä. Viime yö meni enää yhdellä herätyksellä. Veikkakaan ei enää ärhennellyt minulle makuupaikasta sillä uusiojakomme mukaan minä nukun säkkituolissa ja veikka mamman jalkopäässä lattialla. Yöllä minulle iski melkoinen hätä ja vaativaan ääneen kerroin tarvitsevani pihalle tai muutoin joku saa siivota jälkiä. Onneksi mamma heräsi, päästi meidät ulos ja tein heti pisut ja iiiiiisot kakat. Mamma oli niin ylpä minusta.

Aamupäivä meni laiskotellessa, tosin jossain välissä taas vähän mitattiin ja puntaroitiin (tulokset samaa luokkaa kuin eilen) ja mamma leikkeli ensin veikan kynnet ja sitten minun. En suunnattomasti pitänyt tuosta mutta pienellä viekkaudella ja odottamalla että olin lähes unessa homma meni kivuttomasti.

Päikkäreideni jälkeen mamma ja iskä päättivät viedä meidät veikan kanssa lenkille. Minullekin otettiin hihna mukaan, sillä eilisen pienen pellolle kävelyn perusteella mamma epäili että sukellan johonkin ojaan kuitenkin. Lähtiessämme liikkeelle iskä otti minut ensin syliin, sillä muutaman kymmenen metrin matka oli melkoista viidakkoa eivätkä minun jalkani vielä ihan olisi riittäneet (niinhän ne luuli). Kun pääsimme paremmalle polulle pääsin maahan ja voi vitsi kun veikan kanssa juoksimme kilpaa pitkin polkua. Pellon laittaan tullessa oli edessä iso oja, iskä nosti minut sen yli ja matka jatkui. Pellon kierrettyämme ja noustuamme pienelle mäen nyppylälle iskä ehdotti mammalle että me kaksi voisimme jo kääntyä takaisin ja iskä ja Wäne jatkaisivat pidemmän lenkin. No mamma halusi kuitenkin että pääsisin suolle asti. Jatkoimme siis sinne. Minulla näytti virtaa piisaavan joten jatkoimme vielä hiukan eteenpäin.

Veikka oli onnesta soikeana saadessaan kyntää pitkin hetteistä suota yltä päältä märkänä, suorastaan saukkomaisia sukelluksia ja teho treeniä uppo maastossa. Minäkin tykkäsin juoksennella rahkasammalilla ja loikkia ojien yli. Mamma nauroi että lenkki oli tasapuolinen, minä tepastelin kevyesti sammalten pinnalla ja wäne upposi vatsaa myöden. Tosin kyllä minullekin muutama vireharvio sattui.

Suorämminnän jälkeen saavuimme metsätielle, nyt en enää tykännyt matkasta ihan niin paljoa, olin märkä ja jo jonkin verran väsynyt. Niinpä iskä otti minut välillä syliin lämmittelemään. En kyllä kauaa viihtynyt vaan halusin taas jo mennä viipottaa veikan perässä. Metsätiellä meidät ohitti sauvakävelijä, ja toinen kävelijä ajokoiran kanssa. Varovaisesti nuuhkaisin ajokoiran kanssa kuonokkain, Wäne piti samalla kovaa metakkaa tien toisella laidalla. Veikka taisi olla huolissaan minusta.

Loppulenkin juoksin taas veikan perässä pitkin pellon laitaa ja metsäpolkua. Ja nyt tulin myös tuon ryteikköisemmän loppupätkän melkeen kokonaan omin jaloin, mamma kantoi vain viimeiset kymmenen metriä jotka olivat kaikkein pahimmat.

Formuloiden ajan otimme pientä unihuilia koko porukka ja sen jälkeen tuli vierailulle taas muutama uusi ihminen ja Elkku.

Elkku on bassetti, suunnilleen isoveikkani ikäinen ja ollut veikkani paras leikkikaveri. Nyt tilanne olikin hiukan muuttunut. Veikka oli minusta todella huolissaan ja Wänen ja Elkun välille meinasi yltyä oikein kunnon riita. Onneksi loppujen lopuksi veikka antoi minun ja Elkun leikkiä, sillä olimme samalla korkeudella, vaikka kieltämättä elkun painoluokka on samaa kuin veikan, ellei jopa enemmänkin..

Jonkin aikaa Elkun perheen vielä ollessa meillä, harjoittelimme veikan kanssa yksin kotona olemista. Ensin en ollut oikein moksiskaan, siis silloin kun veikka oli kanssani sisällä. Silloin kun olin hetken ihan yksin sisällä, en tykännyt siitä vaan lauloin serenaadia ja yritin yltää hyppäämään ovenkahvaan.

Illemmalla mamma yllätti minut vielä paheiden teiltä. Mamma oli luullut minun menneen säkkituoliin, mutta löydyinkin iskän sängystä....
Toinen päivä.

Uusia kasvoja. Aamupäivä meni puuhaillessa kaikenmoista. Mamma siivosi ja leipoi. Iskä rakenteili minulle mittauslaitetta. Iltapäivällä alkoi sitten tapahtua. Pihaan ajoi auto josta purkaantui paljon uusia kasvoja. Pari isoa ihmistä ja pari pienempää. Minä sain välittömästi varsinkin pienistä itselleni ihailijoita. Olin juuri oikean kokoinen, sopiva halattavaksi ja paijattavaksi. Mamma oli hiukan huolissaan kun isompi pienistä ihmisistä otti minut syliin ja kanniskeli, mutta onneksi kaikkineen nautin olotilastani. Veikkakin rauhoittui pikkuhiljaa ja osasi käyttäytyä oikein mallikkaasti viereiden läsnäollessa.

Kasvattaja perheenikin pistäytyi kotimatkalla. Kasvattajamamma oli iloinen kuinka hyvin olin kotiutunut. Olin kuulemma kasvanut jo parissa päivässä. Mamma ja iskä eivät vielä kertoneet, mutta olivat aamulla saaneet mittaustulokseksi jo 44 cm ja 10,8 kiloa. Tosin painon osalta ei kuulemma ollut ihan varmaa luottamusta meidän vaakaan..

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Takana ensimmäinen yö.

Mamma nukkui todella levottomasti, niin kyllä iskäkin. Minä taisin kuitenkin nukkua parhaiten. Illalla valojen sammuessa tulin mamman sängyn viereen, nostin etutassut olkapäälle ja annoin unipusun. Olisi kyllä ollut todella mukavaa päästä mamman viereen sänkyyn, mutta kun se evättiin niin tyydyin kohtaloon. Wäne oli todella mustis, ja kun olin mamman vieressä niin wäne tunki viereen äräjämään minulle, kun sitten suostuin menemään jalkopää kulmaukseen tyynylle maate rauhottui veikkain hiukan ja alistui tuijottamaan minua murhaavasti säkkituolistaan iskän vuoteen viereltä. Sen verran olin säikkähtänyt veikan ärhentelyä että kun hetken kuluttua alkoi massussa kiertää niin en uskaltanut ohittaa säkkituolia vaan tein kakat sängyn jalkopäähän. Melkoiset aromit!! No onneksi mamma ja iskä oli vielä herellä (tosin siihen hajuun olisi herännyt varmaan ruumiitkin) ja kikkareet saatiin pois ja lattia pyyhittyä tolulla.

Yölle tuli kaikkiaan kolme herätystä, kakat, pissit ja vesikupin kaato. Voi todeta että jokaiseen härdelliin oli isoveikka jollain tasolla syyllinen, säikytteli sen vesikupinkin kanssa niin että vesi vaan lenteli pitkin eteisen lattioita..

Aamupäivällä pääsin sitten mamman ja iskän kanssa shoppailemaan tikkurilan eläintarvikeliikkeeseen. Mamma osti minulle hienon violetin kaulapannan (pääsin eroon siitä kissan pannasta), lisäksi iso säkki ruokaa ja pussilinen pakasterustoja.. Nami! Kaupassa oli muutenkin kivaa, pari mukavaa myyjää jotka rapsuttelivat minua ja ihailivat pitkiä kinttujani, sekä pari isoa valkoista karvapalloa. Mamma sanoi että nekin olivat koiria. Tosin mielestäni ne näyttivät vai ylisuurilta isoveikan villahousuilta. Kaupasta lähtiessä näin vielä ulos kytketyn nuoren rotwailerin joka alkoi haukkua. Se oli koira, siitä ei ollut epäilystäkään.. Kun pääsin takaisin autoon nukahdin ja nautiskelin taas automatkan unten mailla. Mukavaa hurinaa pitää tuo härveli jolla liikumme paikasta toiseen..

Iltapäivällä iskä hävisi jonnekin ja jäin mamman ja veikan kanssa kahdestaan. Mamma naureskeli minulle ja veikalle kun totuttelimee leikkimään toistemme kanssa. Olin kuulemma todellinen riiviö kun veikan ärähtäessä sanoin ensin viu ja hetken kuluttua roikuin taas jo poskiparrassa hampaineni... sisua minulta ei kuulemma ainakaan puutu..

Veikka opetti minua saalistamaan ja vetoleikkeihin.

perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Uuteen kotiin.

Saanen esittäytyä, olen Alfa, Polskis Alfa Romeo. Tunnustan myös kutsumanimiä nappula, afu, alfalainen ja pikku juniori. Siis edellytyksellä että satun haluamaan kuunnella yhtäkään nimeä... Synnyin tähän maailmaan 15.3.2006 Lusissa Polskiksen kenneliin, jossa elin onnellisen petuajan seitsemän sisarukseni, emäni ja isäni, ja ihmisperheeni hoivissa.

Vähä vähältä sisarukset katosivat kuka minnekin, osa lähti Puolaan, loput pitkin suomea. Valtaosa meistä taisi kyllä levittäytyä pitkin eteläistä Suomenniemeä..

Viimein 25.5.2006 ilmaantuivat minun noutajani. Mamma, Iskä ja isoveljeni Wäne, tai no velipuoleni, sillä meillä on vain sama isä..

Ensimmäinen automatkani oli aika jännä, Heinolan tietämillä esitin pienen jäähyväis serenaadin lapsuuden kodilleni, mutta muuten nautin matkanteosta ja nukuinkin muutamaan otteeseen. Lahdessa pysähdyimme pissipaussilla "mummolassa" ja sain testata millaista on olla talutushihnassa. Kasvattaja-mammani oli totuttanut minut jo kissan kaulapantaan joten se ei aiheuttanut vempulointia, mutta en ollut ihan täysin samaa mieltä siitä mihin suuntaan hihnassa kujetaan.

Vajaan tunnin paussin jälkeen matka jatkui kotia kohti. Perille päästyä aloitin tutkimusmatkailun pitkin pihapiiriä ja sisätiloissa. Paljon uusia jännittäviä tuoksuja ja paikkoja. Olohuoneen lattialta löysin mielenkiintoisen turkin, se tuntui melkein emoni turkilta ja yritin kovasti saada tuota lattialla loikovaa otusta leikkimään kanssani, jostain syystä ihmiseni kielsivät minua sanoen, Ei revi sitä taljaa. Ilta meni osin paikkaani hakien, osin isoveikkaa riivaten, totesin että hänellä on maailman upeimmat "villahousut" ja häntä josta saa hyvin naskalihampailla kiinni..