sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2012

Polskipäivää

Se oli jälleen vuotuisen puolanvinttikoirapäivän aika tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Ihanan runsas osaanotto niin ihmisiä kuin koiria.

Aavistin jo aamusta että tänään tapahtuu jotain poikkeuksellista. Ja siinä vaiheessa kun mamma otti turvavyö-valjaat esiin olin todella innoissani. Kun kaikki tarvittava oli pakattu autoon (ruuat ja kamera) suuntasimme ensin kohti Porvoota noutamaan Daphnien.

Dafin mamma oli mennyt jo edeltä kaupunkiin ja mamma oli luvannut meidän hoitavan koirataksin virkaa. Oli taas melkoinen episodi saada pikkulikka autoon. Sillä ulko-ovesta ulos syöksyi kyllä innoissaan pomppiva pikkulikka, mutta siinä vaiheessa kun olisi sitten autoon pitänyt tulla löi Dafi liinat kiini ja istui kuin maahan liimattuna. "En tule! En liiku!!" Mamma yritti tovin maanitella ja vetää, mutta totesi sitten kaikkein helpoimmaksi napata likan syliin ja nostaa autoon. Ensin Dafi laitettiin etupenkille iskän jalkoihin, mutta jo muutaman ajetun metrin jälkeen likka saikin siirtyä kanssani takapenkille.

Matka Tuomarinkartanoon saattoi siis alkaa.Pientä matkastressiä (kuola valui valtoimenaan) huomioimatta Dafin matka sujui hyvin. Jossain vaiheessa mamma tosin kysyi että oksensiko Dafi kun alkoi tuoksua niin voimallisesti koiran ruoka. Ja juu, siinähän ne kertaalleen syödyt nappulat näköttivät takapenkillä..

Perillä olikin sitten täysi tohina päällä. Dafi (ja minut) saatiin kunnialla autosta ulos. Pennut oli villejä ja vapaita, mutta meille aikuisille koirille oli sovittuna kuonokopat kaikille ja lisäksi minut ja Orlitsa pidettiin pääsääntöisesti hihnassa. Pääsimme tosin toviksi Orlitsan kanssa kentän keskialueelle irralleen, mutta tuo ei ollut meidän mielestä yhtään kivaa kun kaikki muut juoksentelivat ja riehuivat ulkokehällä.. No tämä mahdollisti vain sen että mammakin sai tovin rauhassa keskittyä ruokailuun ilman että hänen tarvitsi vahtia minua joka hetki.

Poikkeuksellisesti polskipäivillä oli vieraita ulkomailta asti. Astrid ja kolme koiraansa. Polskit Ikar ja Isolde sekä "reppukoira" italiaano Hirius. Olin viimeksi nähnyt kolmikon ruotsin EM kisoissa 2008 ja täytyy myöntää kaikkien kolmen saaneen runsaasti vuosia olemukseensa näiden vuosien myötä. Kunnioitin Ikarin ja Isolden vanhemman auktoriteettiä, vaikka hiukan pitikin rähistä silloin kun mamma oli mielestäni vaarallisen lähellä Ikaria. Hirius sai sopivalla hetkellä jälleen jakamattoman huomioni. Olin entistä vakuuttuneempi siitä että meillekin voisi muuttaa oma italiaano, eikä minua häirinnyt yhtään se että Hirius oli uros..

Väen hiukan vähennyttyä paikalla pääsin minäkin vihdoin kiertämään kentän irrallaan ja hiukan leikkimään. Letti juoksi kanssani ja voi että meillä oli hauskaa. Jahtasimme toinen toisiamme ja piehtaroimme nurmikolla. Olo tuntui ihanan vapautuneelta tuon lenkin jälkeen.

Päivän kallistuessa viimein iltaan oli aika pakata taas porukka autoon. Mamma kantoi Dafin taas autoon. Tällä kertaa suoraan takapenkille kanssani. Olin ilmeisen väsynyt rankan vahtipäivän jäljiltä sillä kiukuttelin pikkulikan pistämistä samaan tilaan. Lopputuloksena oli se että mamma laittoi minulle kopan takaisin päähän. Sain kyllä äristä ja purista pikkulikalle mutta en ainakaan pääsisi näykkimään. Onneksi pikkulikaa ei näyttänyt ärhentelyni juuri hetkeuttavan.Sillä istua napotettuaan ensin alkumatkan omassa nurkkauksessaan kävi likka maate viereeni ja niin vain annoin tilaa ja lopulta makasimme takapenkillä sulassa sovussa. Ja viimein kun pääsimme Dafin kotipihaan, ei likka olisi millään tullut autosta ulos vaan hänet jouduttiin lopulta väkisin nostamaan pihalle. Sitten oli kyllä taas vauhtia kohti kotiovea...

Kun pääsimme kotiin sain eteeni nappulat ja syötyäni olikin ihana vallata oma paikkani sohvasta ja nukkua.. Rankka päivä mutta erittäin ihana. Ensi vuonna sitten taas uudestaan!

perjantaina, huhtikuuta 06, 2012

Buzzausta ja kohti EM-maastoja

Ilmoittautumiset on hoidettu ja nyt vain odotellaan vahvistusta siitä että kisajoukkueeseen kuulutaan.

Mamma oli ilmoittanut minut yhdeksi koekaniiniksi Buzzator-kampanjaan ja sain mutusteltavakseni kaksi säkillistä Purina One Solelios Lammas-riisiä. Mamma oli aavistuksen kyllä skeptinen sen suhteen maistuisiko nappulat..
Maistuihan ne. Nappulat olivat kooltaan mukavan pieniä ja lituskoja, eikä niitä tarvinnut levitellä samalla tavoin pitkin olohuoneen lattiaa kuten teen isompien palojen kanssa. Toinen positiivienen havainto näiden suhteen oli se ettei ihoni alkanut hilseillä kuten usein on käynyt epämääräisten tuotekokeilujen kanssa. Vaikuttivat siis varsin hyviltä tällaisiksi "välikauden" nappuloiksi ja kun maistuvuus oli hyvää luokkaa niin saattaa olla että tuollainen säkki löytää uudestaankin tiensä ruokakaappiini.

Mamma nauroi että olisihan se hienoa jos voisi meidän EM-sponsori-listaan lisätä purinan (aiheuttaa muuten purinaa veikan suuntaan kun puolustan omaa nappulakuppiani niin etti Wänellä ole mitään asiaa siihen). Jos vaikka hoitaisivat tämän loppu valmistautumiskauden ruokinnan niin mieluusti hehkutettaisiin enemmänkin.

Tutuille koirille mamma on toimitellut buzzador-pusseja ja kertonut minun napostelukokemuksiani. Kaverit ovat mieluusti ottaneet tuotteet testaukseen, kivempihan se on hankkia seuraava ruokasäkki kun tietää sen maistuvan eikä sokkona heittää rahaa haaskuuseen jos koira on samanlainen nirsoilija kuin allekirjoittanut...